Tuli valitettavasti vähän kiire koska syntymäpäivä tuli niin kovin äkkiä. Onpahan kuitenkin ehkä joku monimutkaisin kuva jonka olen tabletilla piirtänyt... ja myös ei parhaasta päästä, koska vesi, kallio, rakennukset ym eivät ole hallinnassa. Mahdollisesti koska en ole ennen niitä piirtänyt :D No anyway. Piirrä Cthulhu, tulet ehkä syödyksi ensimmäisten joukossa.

Fiilikset yhdestä yöstä ja Lauri Viidan Pohjan satakielestä, suosikkirunostani.



Se oli satakieli

Yllättäin blogeiluni ei lähtenyt hirveän reippaasti liikkeelle. Nyt ensimmäistä kertaa sitten viime kesän minulla on hetki hengähtää ja ajatella jotakin muuta kuin opiskelemista, syömistä tai nukkumista (tai sitä, kuinka kummassa saisin vietettyä aikaa vielä kavereidenkin kanssa, kun poikaystävän kanssa saa vietettyä sillä tavoin aikaa että haalautuu kymmeneltä illalla samaa osoitteeseen nukkumaan, eikös vain..) Kiirettä on siis ollut. Olen silti, jos totta puhutaan, välistä puuhaillut jotakin pientä, en vain ole saanut aikaiseksi lisäillä tuotoksiani tänne. Oikeastaan koko blogin perustamisen idea oli tietysti esitellä tuotoksia joista olen jollain tapaa iloinen, ja vähäisestä harjoituksesta johtuen sellaisia ei ole pahemmin syntynyt tänä talvena. Ihmetyttää ylipäätään oma tarpeeni ylläpitää näitä harrastuksia, kun en niissä koskaan nähtävästi voi kehittyä tietyn pisteen ohitse: en vain harjoittele tarpeeksi ja taukojen aikana taannun entisestään.

with that being said

Piirsin tabletilla poikaystävälle terveiset kaukaa kotoa, kun olin siellä käymässä. Miss my panda bear oli ajatuksena, ja se on niin söpö että tekee pahaa.



Olen aina piirtänyt hirveästi naamoja, tiedä häntä miksi. Etenkin se että ne ovat todella vaikeita piirtää pistää ihmettelemään mikä siinä on että jo vuosia olen takonu päätä seinään. Tabletilla tämä on parasta naamaa mitä olen saanut syksyn aikana aikaan


Btw. Copyrights: ME.

Sain uutta intoa viedä loppuun akryylimaalaukseni, jossa tavoittelin itselleni vierasta naivistista tyyliä. Valitettavasti en hoksannut koskaan napata kuvaa vanhasta versiosta, joka lojui koskemattomana kaiketi vuoden ennen viimepäivien uusintayritystä. Ongelmana oli että en suunnitteluvaiheessa loppuun asti ajatellut kuvan sommittelua. Koitin nyt, näin jälkeenpäin, lisätä tauluun *jotakin* periaatteella "toteutan ystävien näkemykset unimaasta". Kuva on edelleen keskeneräinen - valittettavasti juuri takaosa kaikista eniten, vaikka se normaalisti maalataan ensimmäiseksi :) Haluaisin saada aikaan hyvin viimeistellyn lopputuloksen, koska normaalisti tyylini on "suttuinen", en siis koskaan käytä tasaisia väripintoja tai suoria linjoja.

Vuosien varrella on minulle päässyt kertymään suhteellisen paljon monenmoisia pieniä harrastuksia - jopa siinä määrin, että niiden kaikkien tasapuolinen ylläpitäminen on aivan mahdotonta, ellen halua uhrata niille kaikkea vapaa-aikaani. Viimeaikoina olen alkanut ajatella, onko järkevää ylläpitää niin monia harrastuksia aikaansaannosteni laadun kustannuksella.

Harrastus on sanana minulle epämiellyttävä, siihen kun liittyy ehkä hieman järjenvastaisesti mielikuvia pakkopullasta ja itsensä ajamisesta tavoitteisiin, joita muut ovat asettaneet - ehkä musiikkiluokkataustani vuoksi. Olenkin tullut tulokseen, ettei minun tarvitse ajatella puuhiani "harrastuksina" (vaikka sitä sanaa tässä käytänkin) siinä mielessä missä sanan itse käsitän. Toisin sanoen: minun ei ole mikään pakko pyrkiä täydellisyyteen joka alalla joka minua kiinnostaa. Tietysti yritän parantaa taitojani, mutta minun ei tarvitse verrata itseäni ihmisiin, jotka ovat kenties harjoitelleet pianon soittoa, miniatyyrimaalausta tm. vuosissa mitattuna yhtä kauan kuin minä, mutta paljon aktiivisemmin ja ovat näin ollen kehittyneet pidemmälle kuin itse olen. Samanlaiseen kilpailuun yksin itseni kanssa muiden tuloksista välittämättä olen aina pyrkinyt muillakin elämän osa-alueilla, hyvin tuloksin.

Ongelmana onkin kuinka pääsisin hehkuttamaan innostustani silti vertaamatta itseäni muihin. Olen vuosia ollut jäsenenä erilaisilla amatööritaidesivustoilla, koska minulla on tarve esitellä kuvataidettani ja kirjoituksiani muillekin kuin lähipiirille. Nuo sivut eivät kuitenkaan koskaan ole tuoneet minulle tyydytystä: onnistumisen ilo omista pienistä saavutuksista on aina hävinnyt epätoivon ja kateuden varjoon, kun katselen toisten aikaansaannoksia. Olen yrittänyt asennoitua asiaan eri tavoin, positiivisesti, tuloksetta. En yksinkertaisesti koe mielekkääksi tilannetta jossa toisten nerokkailta vaikuttavat työt saavat omani näyttämään niin alkeellisilta omissa silmissäni että kadotan onnistumisen iloni ja haluni yrittää lisää. Ehkä sitä on lapsellinen, mutta ketäs moinen haittaa - ainoastaan itseäni.

Tämä tilanne, sekä ainainen hinkuni pitää yllä kotisivuja (joita en valitettavasti osaa tehdä :) ) sai minut ajattelemaan, että blogi mahdollisesti olisi ratkaisu. Olen päättänyt, että täällä voin rauhassa esitellä töitäni silloin kun siltä sattuu tuntumaan. Ilman paineita tuottaa lisää näytettävää (jota koen em. sivuilla, mm. deaviatart.comissa), ilman helposti nähtävillä olevia vertailukohteita ja ilman noloutta jota koen jos esittelen näpertelyjäni esim. livejournalissani.

Toivonkin, että pienestä blogistani tulee safe haven töilleni ja paikka, jossa esitellä intoani, joka on niin kovin herkkä lakastumaan :) Oodi keskinkertaisuudelle, avoin myönnytys omille rajoituksille.